CatLove

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Arkipostaus 2.

Mun piti kirjoitella enemmän tänne blogiin, mutta en ole vaan ehtinyt. On ollut vähän kaikenlaista loppuvuonna.
Olin laivalla tuttujen kanssa 11.12.-15, oli kiva reissu. Tavallaan juhlittiin mun isän synttäreitä <3. Se oli mun eka kerta kun olin laivalla yön. Sitten on ollut vähän stressiä vanhojen tansseihin liittyen. Mulla oli pari, joka peru, joka sit loppujenlopuksi tulikin ja oon siitä tosi helpottunu ja onnellinen. Multa puuttuu vielä mekkokin, mutta on tässä tosin vielä aikaa.
Sitten oli joulu. Äiti oli iltavuorossa, joten ilta hieman venyi. Sain ihania lahjoja, kuten ulkoisen kovalevyn, kosmetiikkaa, leffoja ja paras on ehkä kädessäni oleva Polar Loop 2. On kiva seurata miten liikun ja nukun. Mitäs muuta...
Kissanpentujen "kehitys" postaukset jäivät vähän kesken. Nala jäi meille ja Simba/Rohkelikko sai uuden kodin. Nala on nyt leikattu ja on sopeutunut meidän arkeen. Meillä on kaksi muuta kissaa, Minttu ja Romeo, jotka hieman ihmettelevät vieläkin uutta tulokasta. Nala haluaa kovasti leikkiä, mutta varsinkaan Minttu ei pennun leikeistä välitä.
Blogini on hieman koomassa, yritän sitä nyt elvyttää takaisin eloon!

 
Olin myös ekaa kertaa lentokoneessa! Espanja oli kaunis maa. Ehkä teen joskus erillisen postauksen siitä matkasta.
 
 
 
 
 

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Musiikkia vol2

Tässä mun top 10 lempibiisiä tällä hetkellä!

1. Ukonlintu ja virvaliekki-Olavi Uusivirta

2. Miten eskimot suutelee?-Robin

3. Makee ja selkee-Cheek

4. Sata salamaa-Antti Tuisku

5. Keinutaan-Antti Tuisku

6. Locked Away- R. City

7. Kylmää Vai Kuumaa-Elias Gould

8. Tarkenee-JVG

9. Rakastajat-Olavi Uusivirta

10. Vanhaa suolaa-Kaija Koo

11. Rakastat mua paremmin-Sallan ja Miron Matka Maailman Ympäri

12. Pilkun jälkeen-Roope Salminen & Koirat

13. Anna nyt-Samuli Putro

14. Me ollaan ne-Cheek, Nikke Ankara

15. Do I Wanna Know-Artic Monkeys

Oon ehkä vihdoin löytänyt "omanlaiseni" musiikin ja olen siitä iloinen. (Varsinkin Olavi on uusi ja ihana tuttavuus!
<3






lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kesälukio

Moi! Kesäloma alkoi mullakin, vaikka opiskelen nämä ensimmäiset viikot. Halusin tehdä mun toisesta vuodesta kevyemmän, joten päätin mennä kesälukioon Turkuun. Olen nyt melkein puolessa välissä kurssejani. Otin biologia2 kurssin, jota opetetaan Turun iltalukiossa ja toisena otin historia3 verkkokurssin. Teen historiasta 4 esseetä ja menen kokeeseen ilman mitään kunnon "oppitunteja". Biologian tunnit menee todella nopeasti ja aihekkaan ei mielestäni ole vaikea, koska mua kiinnostaa biologia yleensäkin. En olisi päässyt kurssille ilman ihania sukulaisiani, joiden luona asun kaksi viikkoa <3. Menen junalla, joten aikaakin jää hyvin shoppailuun ennen ja jälkeen biologian tuntia.
Mulla oli synttärit 19.5 ja samana päivänä meijän lukiolla oli kevätretki Helsinkiin. Käytiin shoppailemassa, luonnontieteellisessä museossa ja Ylen studioilla Pasilassa.

Yleltä:


 

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Pallerot

Päivä edellisen postauksen jälkeen, yksi pennuista seurasi ensimmäistä taivaaseen <3 Piha kolli oli vienyt sen. Ehkä luuli pentujen olevan uhaksi sille. En halua enempää murehtia sitä. Ne kaksi eivät olleet tarkoitettu meille. Niillä on nyt hyvä olla.

(Viikko3:) 2 viikkoa ja 4 päivää: Vielä meillä on kaksi ihanaa palleroa. Molemmat ihmettelevät maailmaa jo pikkuisilla silmillään. Ne kuulevat ääneni ja alkavat jo kohta ottaa kunnolla kontaktia muihinkin kuin vain äitiinsä. Molemmat ovat kasvaneet ja kävelevät pitkin pesää. Ne ovat todella söpöjä! Toinen joka on ehkä poika on suurempi ja hieman kehittyneempi? :)




perjantai 1. toukokuuta 2015

Kissanpentuja!

Moi! Meille syntyi 22.4.2015 neljä ihanaa kissanpentua. Valitettavasti ensimmäinen oli niin heikko, eikä jaksanut elää kuin  vain yhden päivän. Hän oli ensimmäisenä syntynyt ja jo synnytyksen jälkeen jouduin hieromaan pikkuiseen eloa. Hautasin pikkuisen meidän takapihalle. Pieni tähdenlento.
Nyt hieman iloisempia uutisia. Kolme muuta pentua voivat hyvin pulleasti. Emo voi hyvin, vaikka olin huolestunut jos tulikin synnytyksen jälkeisiä komplikaatioita, mutta onneksi ei niin käynyt. Pennut ovat nyt viikon ikäisiä ja ajattelin kertoa täällä miten meidän pikkuiset kehittyvät :) 

1. Viikko: Pentuja on kolme: yksi kokonaan toffeen ruskea ja toisissa on myös valkoista. Luulen että kaksi on poikia ja yks on tyttö. Vaaleimmalla on jo molemmat silmät auki. Kaikki ottavat jo pieniä askelia ja nukkuvat vieretysten. Välillä tulee tappeluakin jo nisistäkin :D


lauantai 28. helmikuuta 2015

Arki postaus 1.

Moro! Ekaa kertaa lukiossa mulla ei ollut kirjaa viikkoon. Multa puuttui maantiedon "tehtäväkirja". Hyvin sekin meni, kaverin kaa tehtiin yhdessä tehtäviä ja sain kopiot niistä jälkeenpäin. Pari kirjaa on vieläkin päällystämättä, koitan olla varovainen ettei kulmat taittuisi repussa. Meidän Duudsonit lehtijuttu on nyt julkastu. Mä otin kuvat, me kirjotettiin se ja ope vielä muokkasi ja julkaisi. Oon tyytyväinen siihen. Taas pieni askel eteenpäin, että saadaan kaverin kanssa kurssi lehtityöstä.
Äikän 3.kurssilla luetaan paljon. Piti valita sarjakuva, novellikokoelma ja runokokoelma. Valitsin "Blood kiss" -mangan, "Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia" Anna-Leena Härkösen novellikokoelman ja "Tekniikan Maailmat" -Eino Santasen runokokoelman. Luin jo runot kertaalleen nopeasti läpi. Runot olivat hyvin sopivia tähän päivään. Tykkäsin. 
Päätin vaihtaa blogin tekstien fonttia. Mitä pidätte? 


torstai 12. helmikuuta 2015

Duudsonit!

Duudsonit tuli meidän kouluun!! <3 Kun kuulin siitä ajattelin melkein heti että tässä on hyvä mahdollisuus tehdä lisää meidän koulun verkkolehteen. No kaverin kanssa sitten puhumaan kaikille mahdollisille, että onnistuuko pieni haastattelu tuokio jätkien kanssa. Kokeita piti siirtää, koska on koeviikko, mutta muuten kaikki meni hyvin. Päästiin haastattelemaan Jarppia ja HP:ta! Ensin ala-asteelle suoraan bussista kaverin kyydillä haastattelemaan ja jäätiin vielä katsomaan esitys. Syömään ja takasin meidän koululle. Pieni tauko ja taas haastattelemaan :) pari kysymystä vain ja kuvia ja nimmareita! Jäätiin vielä katsomaan toiseenkin kertaan heidän esityksensä. Sain kirjaani ja lappusille yhteensä neljä nimmaria ja kuvia sitäkin enemmän. Oli aivan mahtava päivä. En unohda koskaan. Vielä jutun teko on kesken, mutta hiihtolomalla pitää olla valmista viimeistään! 


 


keskiviikko 28. tammikuuta 2015

WTF?!

2014 vuosi meni ja nyt on 28.1.2015. Olen kirjoittanut vain kerran väärin sen että olisi vuosi 2014 ja se kerta oli kun täytin uusintakokeeseen ilmoittautumis lappua. Menin korottamaan matikkaa ja se nousi yhdellä ylöspäin. Jee! Muutenkin koulussa menee hyvin ja olen ottanu opikseni jo mitä lukiossa pitää tehdä, jotta pärjää haluamallaan tavalla.  Puoli vuotta olen jo opiskellut lukiossa, se tuntuu pitkältä ajalta, mutta mennyt niin äkkiä. Opiskelu vie suurimman osan vapaa-ajastani ja tuleva koeviikko pitää virkeänä opiskelun suhteen. Serkulla oli synttärit viikonloppuna. Mentiin sinne lauantaina ja lähdettiin vasta sunnuntaina. Kutsuille oli kutsuttu meidän sukulaisia, oli tosi kiva nähdä ja jutella taas :)
Mitäs muuta? Sain jouluna paljon kivoja lahjoja. Ostin itse itselleni iPad Air:in, joka on todella kätevä ja tykkään. Sain kirjoja, vaatteita ja muuta kivaa. Haluaisin että kevät alkaisi jo. Nyt ulkona sataa räntää joten lumet sulavat pikkuhiljaa pois. Pitäisi alkaa jo kesätöitäkin kyselemään ja suunnitella edes hieman ohjelmaa täksi kesäksi :0
Nyt taas hieman kuvia :D




Jolis